23 maaliskuuta 2014

Lakkausta vanhalla suosikilla

Lakkasin tänään kynteni. Kynsikaamos taitaa olla taittumassa, koska olen viimeisten kolmen viikon aikana lakannut kynnet peräti kaksi (!) kertaa. 

Käytin yhtä Wild&Mildin lakkaa, sävyssä 039 Voyage. Käytin sitä viimeksi varmaan puoli vuotta sitten, ja halusin palautella mieleeni, että minkä takia kyseinen lakka oli minulle niin mieluinen.

Se on vajaan vuoden ollut minulla. Muistan sen hetken selvästi, kun hankin sen. Olin kaverini kanssa kaupungilla, ja olimme Carlsonilla. Silloin näin sen lakan. Hintaa oli 2.50 euroa, joten päätin ottaa sen. Ja kyllähän se kannatti. Se on monet kerrat piristänyt kynsiäni.

Lakka on väriltään lämmin vaaleanruskea, jossa on kultaista shimmeriä. Lakkasin tällä joskus ahkerammin syksyllä, mutta lakkailut ylipäänsä jäivät talvella vähäisemmäksi, koska kynnet ovat olleet onnettoman lyhyet. Tämä lakka on omiaan myös lyhyille kynsille, koska on väriltään varsin neutraali, mutta kuitenkin näkyvä. Ihoni on talvella hyvin vaalea, koska kesän rusketus häviää talvella. Sopii myös ruskettuneelle iholle, mutta on myös oikein kaunis vaaleaa ihoa vasten. ♥

Käytetyt lakat:

Lumene 001 Base&Top Coat

Wild&Mild 039 Voyage
Kylpyhuoneen kirkkaampi lamppu muuten sammui kesken lakkaamisen. Olin käynyt tekemässä muuta, ja sammuttanut valot sen ajaksi. Sen jälkeen menin jatkamaan kynsien lakkausta, mutta valopa lopetti toimintansa. Onneksi kylppärissä on myös toinen valo, ja avoimesta ikkunasta, tuli vähän valoa. Oli se silti vähän haasteellista. Olisinhan minä voinut jossain muuallakin lakata, mutta tuuletus on helpointa kylpyhuoneessa, kun voi lakata ihan ikkunan lähellä.

Join limua uudesta mukistani kynsilakan kuivumista odotellessani.






On se vaan niin upea :)


Lämpenitkö tälle lakalle?

3 kommenttia:

♥ Thanks for the comment! ♥